Sub specie aeterni - Ikuisuuden katsannossa

Euroopan Unioni on perustamisestaan asti lähtenyt samalle tuhon tielle kuin sen edeltäjät, jotka ovat joko sattumalta tai ihmisen ahneuden ja vallanhalun vuoksi tulleet tiensä päähän etupäässä kunniattomasti (tai toimineet vuosisadasta toiseen vain paperilla, kauniina tyhjänpäiväisyytenä, niin kuin Pyhä Saksalais-Roomalainen keisarikunta melkein uskomattomaan vuoteen 1806). Hätä ei ole tämän näköinen; eikä se ole vasta tulossa; se on jo täällä. Olli Rehn ei puhu enää mitään Turkin ottamisesta mukaan (uppoavaan laivaan). Rehn on hädissään ja kärsii silmin nähden ja korvin kuullen (toki positiivisen mutta toivottoman ja herttaisesti ylioptimistisen ihmiskäsityksensä vuoksi, jonka hiekalle EU ja euro perustuvat). Eikä Rehn ole lähestulkoonkaan ainoa, joka korkealla palkalla lähti puolustamaan tuhoon tuomittua asiaa.

Tässä ajattelen Leninin kerran napakasti esittämää ojennusta tovereille, jotka ounastelivat nälän voivan tehdä pahimman vision mukaan tuloaan: "Se on jo täällä!" Rinnastus on toki tässä vielä kohtuuton, kun ruokaa useimmille eurooppalaisille vielä riittää, vaikka niin monelle niukalti). Mutta kovat ja kylmät faktat puhuvat Unionin ja tietenkin myös euron kaatumisen ja kaatamisen puolesta (eli tietenkin myös unionin ja euron kestämistä vastaan). - Itse vertaisin unionin kukistumista Rooman tasavallan lopun menoon. Pää tuli siellä vetävän käteen, ja Octavianus eli tuleva Augustus korjasi hedelmät; hän keskitti kaiken vallan itselleen hämmästyttävästi samaan tapaan, kuin Putin näyttää nyt tekevän Äiti-Venäjällä. Tästä tulee vähän tekstiä seuraavassa Aikalaisessa (19 / 2011). Mutta älkäämme tämän enempää puhuko nyt Venäjästä (joka muuten sekin on edustanut uutta Roomaa vuosisatojen ajan, myös Neuvostoliiton nimellä).

Ikuisuuden katsannossa Euroopan pimeän unionin ja yhtä pimeän euron lyhyt tai vähän pidempi eksistenssi ei merkitse yhtään mitään. Ja ihmisenkin mitalla mitaten on se ja sama, kaadutaanko viikossa vai kuudessa kuukaudessa vai kuudessa vai kuudessatoista vuodessa. Pilailumielessä tai ajatusleikkinä voisi esittää, että Merkel ja Sarkozy perustaisivat Unionin raunioille uuden Saksalais-Roomalaisen Keisarikunnan (ilman Roomaa ja Italiaa). Tätä mahdodonta mahdollisuutta en tullut ajatelleeksi tehtäessä juttua tulevaan Aikalaiseen.

Markku Uuspaavalniemi saa aikanaan sanattoman ja eleettömän tunnustuksen mutta ei tietenkään mitään palkintoa esim. Suomen Kulttuurirahastolta siitä, että hän oli ankarassa EU-kritiikissään alun alkaen oikeassa, kuten pelkään - ja niin kuin minäkin olin, kuten pelkään.

Vähintään draamaa on viljalti edessä - kiinnostavaakin. Ja mitä vähemmän katastrofia sen parempi. Voi kysyä, seuraako tästä samanlainen pörssiromahdus kuin vuonna 1929. Varautuminen ei olisi synti, mutta askeettista säästäjää voisi ankarasti syyttää osallistumattomuudesta uusliberalistiseen kulutukseen. Hän kun ei vähääkään piittaa yhteisestä hyvästä! - Ei sellainen pahe vetele (tarkoitettu ironiaksi).

Jospa kuitenkin kaikki on vain pahaa unta! - Ellei niin sattuisi olemaan, niin se ei merkitse yhtään mitään "sub specie aeterni" (joka on Nietzschen versio paremmin tunnetusta adverbiaalikonstruktiosta "sub specie aeternitatis").