lauantai, 3. syyskuuta 2011

Sielun osa

Ihmissielussa taitaa totta vie olla kolme osaa: järkisielu, eläinsielu ja kasvisielu. Kokonaisuudessaan sielu saa ravintonsa aivokuoren (cortex) verisuonistosta. Fyysisen kuoleman tullen järki- ja eläinsielu (eli tietoisuus) sammuvat. Sitävastoin (perustava) kasvisielu jää karttuneen energiasaldonsa vuoksi elämään jopa hyvinkin pitkäksi aikaa; se voi näyttäytyä aaveena. Lopulta, olkoon vaikka vuosituhansien kuluttua, jopa kasvisielu kuihtuu ja kuolee TAI pikemminkin sulautuu materia primaan. - Friedrich Engels kutsui Luonnon dialektiikassaan tietoisuutta, ajattelevaa henkeä, aineen korkeimmaksi kukaksi. Sanasta materia rakentuu etymologinen ja toki myös metafyysinen yhteys sanaan mater (äiti). - Myös matrix kuuluu pesueeseen.

1 kommenttia:

Sarsila kirjoitti...

Keisari Julianus arveli tehdessään kuolemaa keihäästä kylkeensä saaneena 26.6. 363, että hän siirtyisi tähdeksi taivaalle. Siitä hän ei piitannut, että hänen tietoisuutensa hehku peruuttamattomasti ja ikuisiksi ajoiksi sammuisi, kuten hän arveli.