"The Protocols of the Elders of Zion" is a classic among politico-ideological forgeries. In the course of the present century, the imposture has resurfaced time and again. It feigns to present a secret draft of a plan by 300 leading Zionists for the total takeover of all political and economic power as well as the usurpation of the intellectual tyranny in the world. According to the Protocols, the Jewish mafia aims at the depraving of the rising generation through subversive indoctrination, the abolishing of the autonomy of the universities, the creation of continuous and ever increasing unemployment, the forcing of the famished masses onto the street, the domination of people through their vices, the destruction of decent family life, and the eradication of religious feelings. This involves the fall of the Christian church and the suppression of the office of the Pope. Supreme power will be invested in the prospective King of Judea - the truly political and bogusly religious overlord of the whole world. People will be entertained and satiated by means of pornography and athletic games in order to prevent them from serious thinking. Their minds will be poisoned with irremediable indoctrination. Physical resistance will be reduced through the dissemination of new kinds of epidemic diseases. International hatred and a general atmosphere of insecurity will be enchanted, among other things, through acts of terror. A universal economic crash will be prepared, and the whole of the world's gold reserve will be concentrated in the hands of Jewry. And to top it all, the Jews will be ready to start a total world war, if necessary. Accordingly, the Protocols obviously stand for some profligate (and up to date) adaptation of the Revelation. They seem to predict the unheard-of cataclysm in which evil triumphs over good.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
L'Enfer, c'est les autres, sanoo Sartre. Mutta oletko huomannut, että kyseessä on Altonan vangit-näytelmän erään henkilön repliikki? Kannattaako Shakespeare ihmisten tappamista, jos Macbeth jotakin lausahtaa? Nähdäkseni J-P:n helvetissä on kyse aikamme (toisen maailmansodan jälkeinen Ranska) sairaudesta. Syyllisyydestä ja sen kieltämisestä. Siitä miten saatoimme antaa holocaustin tapahtua silmiemme edessä. Sartre siis penäisikin yhteisöllisyyttä ja vastuullisuutta. Nuorna miesnä hän kaiketi olikin yltiöindividualismi, mutta ikä ja sota muuttavat ihmistä.
Ihmisyys on kriisiytynyt, minkä Sartre hyvin tiesi. Ja ajattelepa, että humaniorassa (artes humaniores) hallitsee suvereenisti nominalismi.Kielikäsityskin on "degeneroitunut" (sanoisin) nominalistiseksi: "Kieltä ei ole" on prof. Lauri Seppäsen erinomainen kirja. - Sartre oli poikkeuksellisen rohkea mies. Ja tiedät, miten hän suhtautui omalta osaltaan ja muuutenkin Nobelin palkintoon. Sartrella oli lopussaan (kuten näyttää) erittäin realistinen käsitys siitä, missä mennään. - Eikä nyt näytä sen paremmalta. - Muuten ihmisten välinen solidaarisuus on, silloin kun sitä on, metafyysistä, sanoisin, vaikka joku voi käsittää tämän väärin, mutta et sinä, hyvä Veera.
Hyvä Juhani, äläs ny, tässähän nousee ihan ns.pissi päähän. Kyllä minä käsitän -kuten kaikki ihmiset- aika monen asian väärin. Ainesidemoksenkin erehdyin kirjoittamaan roomalaisittain ae ja surströmmingiä haukuin syyttä ennen kuin olin tutkinut asiaa, mikä on skeptikolta kardinaalimoka. Haaveilin eilen jälleen Pariisista. Olen käynyt siellä kolme kertaa, mutta Boulevard de S. Germainella en ole tiettyihin kahviloihin uskaltautunut. En halua pyhiinvaeltaa filosofien perässä, vaikka erityisesti Camus'n perässä mielelläni muuten juoksisinkin. Kielestä vielä, että facebookista löytyy ryhmä "kansain välinen yhdys sana ja oikein kirjoitus päivä". Grammatiikan ja ortografian tärkeydestä olen kanssasi tasan samaa mieltä.
Kaupunki on ihmiselle pyhä, jos hän on onnistunut tulemaan siellä kerran käydessään positiivisesti hulluksi. Eikä pyhiä kaupunkeja (sacrae urbes) voi ihmisellä olla kerrallaan useampaa kuin yksi tai kaksi, sanoisin. Useammman mainitseminen lähentelee snobismia tai on sitä itseään. - Ollakseni hieman asiallisempi: Pariisista minulla ei ole kokemusta. Rooman koukkuun olen jäänyt aamun, päivän ja illan ajoin omanaistensa valaistusolojen vuoksi; yöihminen en omasta puolestani lainkaan ole. Itse asiassa Rooma näyttää minusta "metafyysisen" hohtonsa selvimmin pakenevan päivän hetkinä mihin vuodenaikaan tahansa. Mutta mitä Kölnin (Cologne) Katedraaliin (Der Kölner Dom) tulee, se loistaa sammaleisessa patinassaan komeimpana päivänvalossa - ja pimeällä satulinnana.
Lähetä kommentti