Hyveen ka(a)dosta paheen apoteoosiin ja hyvän ja pahan tuolle puolen (1/2)

Konsultti ja hänen akateemiset

ihailijansa vaativat, että minunkin pitäisi löytää työhöni lisäpotkua. "Jokaisen pitää vielä skarpata", jotta Alma Materille siunautuisi, ne sanovat, entistä enemmän mainetta ja varsinkin mammonaa. Konsultti ei toki unohda "altruistisesti" itseään eli tyydy pelkkään glooriaan. Hänelle maksetaan valtion- eli veronmaksajien rahoista ruhtinaallisia korvauksia.

Ennen kuin konsulttia oli vielä Jumalan ajatuksissa, Mandeville (1670-1733) sepitti eläinsadun. Se kuvaa mehiläisyhteisöä mutta tarkoittaa meitä ihmisiä: yhteisön etua ajaa se, etteivät yksilöt alennu osoittamaan sympatiaa toisiaan kohtaan; sympatia saa individit pysähtymään siinä "faustisessa" liikkeessä, jota kollektiivin etu vaatii. Jos työmehiläiset alkaisivat vaalia ns. hiljaisia hyveitä, ne (tautologisesti sanoaksemme) ristisivät kätensä. Se olisi luonnonvastaista, sillä tuotanto lopahtaisi siihen paikkaan; ja kohta kaikilta menisi henki. Mehiläisten tulee pysyä työn touhussa.

[Koetin melko ärhäkästi puolustaa hiljaisia hyveitä Historiallisen Aikakauskirjan viime vuoden viimeisessä numerossa: 4/2011. - Se teksti ei oikeastaan ole vertailukelpoinen tämänkertaisen kanssa. Ei ole antaa linkkiä tähän hätään, kun en tiedä, onko 'Hiljaisten hyveiden puolustus' sen kummemmin kuin muukaan kirjan sisältö verkossa.]

Mandeville opasti, että egoismi, ahneus (lat. avaritia), tuhlaus, kateus ja kunnianhimo ovat jatkuvuuden tai sanokaamme kehityksen takeita. 'Kehitys' on verrattomasti parempi konsulttitopos kuin 'jatkuvuus' aivan kuten 'kehityskeskustelu' on 'keskustelua' parempi. - Mandeville ei muistaakseni todellakaan vaatinut uutterilta työmehiläisiltä lisätehoja - toisin kuin konsultti ja hänen ihailijansa meiltä vaativat. Siksi konsultti "vastaa ajan haasteisiin" paremmin kuin Mandeville, ja siksi Mandeville on tänään puoliksi, mutta ei kokonaan, "out". - Mandeville on jäänyt Bolingbroken (ja tietysti konsultin) varjoon, liukunut osaksi menneisyyteen. Mutta Bolingbroke on "in" siksi, että hän suitsutti suorasukaisemmin kehuja paheille. Kukin pahe on mitä mallikkaimmin sisäistettyä omaa etua. Bolingbroke intellektualisoi paheen siksi, että Sokrates oli idealistisesti, ellei jopa idioottimaisesti intellektualisoinut hyveen. Tässä on hyvä mennä pidemmällekin ja muistaa, tekeepä pahaa tai ei, että Markiisi Sade rakensi ihannevaltionsa (olettamansa) ihmisten luontaisen pahuuden ja keskinäisen kaunan ja vihan varaan. Löysin tekstistä tällaisen argumentin, joka osoittaa, ettei Markiisi Sadea voi pitää niinkään moraalittomana (sadistina) vaan loogisena ajattelijana:

"Jos Jumala tappaa ja kieltää ihmisen, mikään ei estä [Saden Utopiassa] ihmisiä tappamasta ja kieltämästä kaltaisiaan."

Argumentti on tuskin siitä heikoimmasta päästä. Voin vain sanoa, etten pidä siitä yhtään. Mutta en minä liioin pidä siitä verisestä taistelutantereesta, jota kutsutaan elämäksi tai historiaksi. Sen sijaan tunnustan pitäväni suuresti keisari Julianuksen motosta, joka menee näin: "Filosofit käskevät meitä jäljittelemään jumalia voimiemme mukaan." - Ellemme niin tee, me olemme tuomitut huonoon osaan. Severinus Boethius kirjoitti ylös Rouva Filosofialta kuulemansa sanat "ihmiselon surkea ihanuus" (mortalium rerum misera beatitudo); en valitettavasti voi antaa tässä kontekstia kokonaisuudessaan.

Mandeville, Bolingbroke ja "sadismi" vaikuttivat Adam Smithiin ja poliittiseen ja taloudelliseen liberalismiin - ja sen kautta uusliberalismiin. Yksi tämän päivän kovia sanoja on managerialismi yhtä hyvin "oikeassa" business-maailmassa kuin kaikenikäisten kasvatuksessa ja koulutuksessa. Kasvatuksesta on oikeastaan nominalistisessa nykymenossa tullut anakronismi. "Jokaisella on on pöytälaatikossaan oman elämänsä käsikirjoitus", sanovat kehityspsykologit. Ehkä jokaisesta tulee jonakin kauniina päivänä oman elämänsä konsultti niin, että rahastavista kehityspsykologeista ja konsulteista, jotka ovat pimeän ajan anekauppiaiden modernisoituja vastineita, päästään vihdoin eroon. Jo vuosia yliopiston opetuksen kehittäjä on lupaillut, että kun oppijat (huomaa uudissana) oppivat itse, opettajat joutavat mennä makaamaan hautoihinsa.

Sanat ovat kulttuurin kehityksen tai jopa katoavaisuuden lain alaisia, tai jos ne eivät sitä ole, ne ainakin kuluvat käytössä. Tämä koskee esim. hyvettä ja pahetta. Ensin menivät hyveet, sitten paheet. Tilalle tulee "innovatiivisesti" uutta. Kymmenen uutisissa konsulttiherätyksen saanut toimittaja mainitsi kaiketi kympin arvoisesti pari päivää sitten kahdessa peräkkäisessä lauseessa 'tahtotilan'. Se yleistyi suomen kielessä 2009, ellei jo vähän aiemminkin. - Kouluhallituksen tarkastaja Pekka Elo ja minä naureskelimme sille Rovaniemellä anno 2009, kun vietettiin filosofian symposiumia silloin 60-vuotiaan Toivo Salosen kunniaksi.

***

- Alempi kuva: Sauli Salmela puolustaa menestyksellisesti hyvettä väitöstilaisuudessaan Tampereella 19.11 2011. Keskellä nähdään custos, Professori Tero Autio (Tallinnan Yliopisto)

Athenae

Ei olisi haitannut, vaikka Ateenaa presentoiva kuva olisi jo nyt tullut isompana, mutta saa kelvata (tai olla kelpaamatta). - Helleenien olisi mielestäni pitänyt säilyttää pääkaupunkinsa nimi pelkästään plurale tantumina (vain monikko: Athenai, jota nimeä siellä vielä josakin näkee; latinankielinen vanha versio on Athenae).

Ristiriita määreessä

Kuvan"Itkevä filosofi" on esittävinään Efeson Herakleitosta. Hänen mielestään syntyminen tähän kosmokseen on surkeinta, mitä ajatella saattaa - ja ihmisen osa se vasta onneton oli. Herakleitos olisi itkenyt katkerasti jokaisen kerran, kun hän kohtasi lajitoverin levottoman kaupungin kadulla tai maaseudun uneliaassa rauhassa. - En jaksa uskoa tähän tarinaan; se on vain yksi monista filosofin floorassa. Melankoliasta Herakleitos näyttää silti kärsineen. Kukapa ei kärsisi, jos Saturnus on syntymähetken konstellaatiossa vaikea, kuten se on kaikilla älykkäillä ihmisillä, kuten kaikilla opettajilla ja opiskelijoista erityisesti filosofeilla?

"Itkevä filosofi" on itse asiassa oxymoron, poetiikan ja retoriikan kuvio - ja nimenomaan filosofeista puhuttaessa melkein käsitteellinen mahdottomuus. Filosofin, ainakaan stoalaisen, ei sovi itkeä eli osoittaa "Das Manille" kuuluvaa haavoittuvuutta. - Logiikassa "itkevä filosofi" on ns. contradictio in adiecto, ristiriita määreessä (adjektiivissa "itkevä"), tai oikeammin ristiriita atttibuutin ja pääsanan suhteessa. Retoriikassa ja poetiikassa ristiriita toimii parhaimmillaan vallan mainiosti. Sama koskee mainontaa: "Osta ja säästä!"

Rooman tasavallan loppu uusiksi

Ajankohtainen eurokriisi tuo mieleen antiikin Rooman tasavallan lopun. Niinpä Aikalaisesta (9.12.2011) voi tällä kertaa lukea Rooma-asiaa: http:/aikalainen.uta.fi/2011/12/09/eurokriisi-muistuttaa-antiikin-rooman-loppua. Teksti: Heikki Laurinolli, kuva Teemu Launis. - En onnistunut siirtämään tähän enempää sanomaa sen kummemmin kuin sitä kuvaakaan. Joskus "silleen / sikseen jättäminen" on järkevää.

Sub specie aeterni - Ikuisuuden katsannossa

Euroopan Unioni on perustamisestaan asti lähtenyt samalle tuhon tielle kuin sen edeltäjät, jotka ovat joko sattumalta tai ihmisen ahneuden ja vallanhalun vuoksi tulleet tiensä päähän etupäässä kunniattomasti (tai toimineet vuosisadasta toiseen vain paperilla, kauniina tyhjänpäiväisyytenä, niin kuin Pyhä Saksalais-Roomalainen keisarikunta melkein uskomattomaan vuoteen 1806). Hätä ei ole tämän näköinen; eikä se ole vasta tulossa; se on jo täällä. Olli Rehn ei puhu enää mitään Turkin ottamisesta mukaan (uppoavaan laivaan). Rehn on hädissään ja kärsii silmin nähden ja korvin kuullen (toki positiivisen mutta toivottoman ja herttaisesti ylioptimistisen ihmiskäsityksensä vuoksi, jonka hiekalle EU ja euro perustuvat). Eikä Rehn ole lähestulkoonkaan ainoa, joka korkealla palkalla lähti puolustamaan tuhoon tuomittua asiaa.

Tässä ajattelen Leninin kerran napakasti esittämää ojennusta tovereille, jotka ounastelivat nälän voivan tehdä pahimman vision mukaan tuloaan: "Se on jo täällä!" Rinnastus on toki tässä vielä kohtuuton, kun ruokaa useimmille eurooppalaisille vielä riittää, vaikka niin monelle niukalti). Mutta kovat ja kylmät faktat puhuvat Unionin ja tietenkin myös euron kaatumisen ja kaatamisen puolesta (eli tietenkin myös unionin ja euron kestämistä vastaan). - Itse vertaisin unionin kukistumista Rooman tasavallan lopun menoon. Pää tuli siellä vetävän käteen, ja Octavianus eli tuleva Augustus korjasi hedelmät; hän keskitti kaiken vallan itselleen hämmästyttävästi samaan tapaan, kuin Putin näyttää nyt tekevän Äiti-Venäjällä. Tästä tulee vähän tekstiä seuraavassa Aikalaisessa (19 / 2011). Mutta älkäämme tämän enempää puhuko nyt Venäjästä (joka muuten sekin on edustanut uutta Roomaa vuosisatojen ajan, myös Neuvostoliiton nimellä).

Ikuisuuden katsannossa Euroopan pimeän unionin ja yhtä pimeän euron lyhyt tai vähän pidempi eksistenssi ei merkitse yhtään mitään. Ja ihmisenkin mitalla mitaten on se ja sama, kaadutaanko viikossa vai kuudessa kuukaudessa vai kuudessa vai kuudessatoista vuodessa. Pilailumielessä tai ajatusleikkinä voisi esittää, että Merkel ja Sarkozy perustaisivat Unionin raunioille uuden Saksalais-Roomalaisen Keisarikunnan (ilman Roomaa ja Italiaa). Tätä mahdodonta mahdollisuutta en tullut ajatelleeksi tehtäessä juttua tulevaan Aikalaiseen.

Markku Uuspaavalniemi saa aikanaan sanattoman ja eleettömän tunnustuksen mutta ei tietenkään mitään palkintoa esim. Suomen Kulttuurirahastolta siitä, että hän oli ankarassa EU-kritiikissään alun alkaen oikeassa, kuten pelkään - ja niin kuin minäkin olin, kuten pelkään.

Vähintään draamaa on viljalti edessä - kiinnostavaakin. Ja mitä vähemmän katastrofia sen parempi. Voi kysyä, seuraako tästä samanlainen pörssiromahdus kuin vuonna 1929. Varautuminen ei olisi synti, mutta askeettista säästäjää voisi ankarasti syyttää osallistumattomuudesta uusliberalistiseen kulutukseen. Hän kun ei vähääkään piittaa yhteisestä hyvästä! - Ei sellainen pahe vetele (tarkoitettu ironiaksi).

Jospa kuitenkin kaikki on vain pahaa unta! - Ellei niin sattuisi olemaan, niin se ei merkitse yhtään mitään "sub specie aeterni" (joka on Nietzschen versio paremmin tunnetusta adverbiaalikonstruktiosta "sub specie aeternitatis").

Kreikanmaan etuuksia toukokuulla 2011

kuva: Päivi ja Santeri
suuressa maailmassa

__________________________________

Kreikan turkinkielinen nimi on Yunanistan (Joonianmaa), mutta en aio kirjoittaa nyt kielitieteestä kuin vähäisen. Turkista ei ole liittymään Unioniin siksi, että Unioni ehtii hajota käsiin; sitäpaitsi Saksa ja Ranska eivät huoli Turkkia, mutta ei niiden olisi pitänyt aikoinaan huolia Unioniin myöskään Kreikkaa. Kovin sinisilmäiseen, hyväuskoiseen ja yltiöoptimistiseen ihmiskäsitykseen Euroopan Unioni perustuu. Euro-entusiasti presidenttiehdokkaamme arvelee pärjäävänsä vaaleissa. Ei voida todistaa, että kreikan 'Eurooppaa' tarkoittava sana olisi sukua pimeyttä (erebos, lat. tenebrae) merkitsevälle sanalle. Tätä ei pystytä selvittämään. Miksi pitäisi? On tässä ongelmia - ja pimeyttäkin - tarpeeksi, kun marraskuu on menossa. 'Marras' lienee sukua latinan sanalle 'mors' (kuolema), joka on italiaksi 'morte' ja espanjaksi 'muerte'.

Por la muerte! - Kreikkalaisista ja italialaisista voi hieman yleistäen sanoa, ettei yhteinen hyvä heitä erityisemmin kiinnosta - onpa se sitten Kreikka tai Italia tai Eurooppa tai (vaikkapa metafyysisen realismin katsannossa) koko ihmiskunta. Mutta käsiteltäköön nyt vain Kreikkaa. Saksalaisten Bild-lehti (jota mm. Kauppalehti osin referoi) luetteli keväällä 2011 Sofokleen, Sokrateen ja Platonin perillisten edesottamuksista. Syyllistyn tässä tahallani pateettiseen erheeseen: näet modernit helleenit eivät ole Sofokleen, Sokrateen ja Platonin perillisiä; ainakaan he eivät ansaitse moista nimeä. - Korruptio ei Kreikassa hallitse ainoastaan yläluokkaa; laajat kansalaispiirit elävät "rahat-pois-sieltä-mistä-helpoiten-sitä- saa"- periaatteella. Kaikki keinot ovat käytössä. Bussinkuljettajan työaika ja palkanjuoksu alkaa siinä samassa, kun hän astuu kotiovesta ulos; lisärahaa heruu bussin lämmittelystä ajokuntoon. Veturinkuljettaja ansaitsee enemmän kuin suomalainen yliopistonlehtori. Ja veturinkuljettajan vapaapäivät eivät ole 24 vaan 28 tunnin mittaisia; siitä kertyy paljon vapaapäiviä vietettäviksi vaikka Aristoteleen koottuja lukemalla tai toimimalla Akropoliilla yksityisoppaana varakkaalle turstille 500 euron hintaan per hour.

Papit saavat Hellaan maassa lisäpalkkaa jokaisesta hoitamastaan jumalanpalveluksesta. Kreikkalaiset ovat olleet hyviä neuvottelemaan itselleen (kollektivistisesti katsoen) järkyttävän korkeita korvauksia kaikesta. mahdollisesta ja mahdottomasta. Jos valtionyhtiön työntekijä osoittaa Kreikassa sellaista "protestanttista" tai "saksalaista" hyvettä kuin ahkeruus ja tunnollisuus ja pesee vielä kätensä ja sattuu työskentelemään "vähemmän inhimillisissä" lämpötiloissa (alle +8 C), hänelle maksetaan palkan päälle säädettyä erityiskorvausta. Koska kopiokone tunnetusti "säteilee", sen käyttäjälle korvataan siellä potentiaalinen vaara rahassa, joka tunnetusti tekee jokaisen onnelliseksi. Monenmoisten lisien avulla kreikkalainen valtion virkamies saattaa nostaa 3908 euron peruspalkkansa 8675 euroon (mikä kai tekee enemmän tai ainakin saman verran kuin suomalainen (huippu)professori ansaitsee). - Sellainen valtionyhtiö kuten Hellenic Petroleum (öljyfirma) maksaa työntekijöilleen 18 kuukausipalkkaa per annum. Yövartija saattaa tienata hulppeat 72000 euroa vuodessa; jokaiselle työntekijälle tarjotaan viiden päivän luxusloma haluamassaan hotellissa (mutta jos hotelliloma ei jostakin syystä innosta, sen arvon saataa kuitata rahana).

Saksalaisia tässä vaivasi mm. se, että Hellenic Petroleumin armoitetut työntekijät ansaitsivat 50 % enemmän kuin arvonsa tuntevat ja usein pöyhkeät saksalaiset (siis keväällä 2011). - Entä politiikka? Kreikan pääministerin virkamiehet saivat vielä toukokuussa MMXI 16 kuukausipalkkaa per year. Ja korkean tason poliitikkoja hyvästeltiin silmät mutuaalisesti mörössä eläkkeelle siten, että kullekin annettiin jopa 250 000 euron "kultainen kädenpuristus", ja vuodesta 1993 yhteisiä asioita (politiikkaa) hoitaneet parlamentin jäsenet nostivat palkkansa kaksinkertaisena. Ajat sitten eläköityneet poliitikot vaativat ja kaiketi saivat takautuvasti muhkeita korvauksia isämnaalleen ammoin suorittamistaan palveluksista, joiden arvon saattoi mainiosti mitata rahassa.

Edelleen: valtion palkkalistoilla komeili joka neljäs helleeni (vaikka kaikki valtionyhtiöt laahustivat raskaasti tappiolla). - Kreikkalaiset ovat kunnostautuneet myös "matalan profiilin pidossa". Siellä oli yli 200 000 rekisteröimätöntä, "epikurolaista" kotitaloutta: ne eivät veroja maksaneet. Lukuisissa tai lukemattomissa perheissä nautittiin vainajien eläkkeiden tuomista mukavista lisätuloista ja vietiin silloin tällöin kukkia kuolleiden mutta tuottavien eläkeläisten haudoille ja pudotettiin edes jokin ilonkyynel kiitollisuuden osoittamiseksi ihmisten ja mahdollisesti jumalan silmissä.

Välistävedot olivat tavanomaisia: muuan verottaja kauhoi omaan haaviinsa kaksi miljoonaa euroa (mutta kun oli "huono tuuri", niin jäi kiinni). Kiinni jäi myös muuan lääkäri; tämän tililtä löytyi 10 miljoonaa euroa. Miksi hän ei ollut kuunnellut neuvoja ja sijoittanut eurojaan ulkomaille? Tai miksi hän ei ollut ostanut esim. eettisyyttään mielellään korostavan ja "arvokeskustelunsa" käyneen Nokian osakkeita? - Olipa se lääkäri vannonut Hippokrateen valan vai ei, hän saattoi olla loistava apu kärsiville asiakailleen (potilailleen). Verottajalle hän oli ilmoittanut tilillään olevan vaivaiset 30 000 euroa.

Ja mitä kirkkoon näin kauniiksi lopuksi tulee, niin mainittakoon, että jopa munkit (jotka tähyilevät taivaalle) olivat sekaantuneet veronkiertoon. Athos-vuorella oli tehty maakauppoja maanpäällisen paratiisin tai taivasten valtakunnan hyväksi (ja siunaamana, voisi kuvitella). Mutta ehkä hyvä Jumala ei laske kirkkonsa pahoja tekoja vaan iloitsee sen uskosta Karitsan kanssa.

***

Yksilöllisyys (individualismi), jota kutsun joidenkin yllätykseksi mieluusti nominalismiksi, kukoistaa Kreikassa, jossa on eletty kuin viimeistä päivää juntan kaatumisen jälkeen. Pelkään, etteivät italialaiset osoittaudu sen paremmiksi. Aika näyttää pian, mitkä ovat Italian madonluvut. - En ole seurannut tämän päivän (8.11. 2011) uutisia enkä enää ehtisikään.

Muuten jonkin suomalaisen koulumurhan yhteydessä varoiteltiin käsittelemästä kritiikittömästi koulujen tunneilla, ellei peräti yliopistojenkin luennoilla Platonin Valtio-teosta (kreikaksi Politeia, latinaksi Res publica). Sen teoksen kohtalokas vika kuuluu olevan yksilöllisyyden vastustus ja junttamainen sensuuri ja yhteinen hyvä. Runoilija pitää toki palkita poliisivaltiossa ruhtinaallisesti, mutta hänet pitää välittömästi muiluttaa johonkin toiseen valtioon hämmennystä ja anarkiaa aiheuttamaan; parhaassa tapauksessa seurauksena on vallankumous tai -kaappaus (Platon ajattelee tai leikkii ajatuksella). Ovelat (tai näkökulmasta inhat) saksalaiset keksivät Platonin reseptiä seuraten lähettää Leninin sinetöidyssä junanvaunussa sotkemaan Venäjän asiat entisestään. Ja vallankaappaushan siitä tuli. Latinalaisella retoriikallaan (ja hyvällä onnellaan) Lenin miltei suisti maailman raiteiltaan; vähältä piti.

Täysi anarkia ei ole modernista Kreikanmaasta kaukana, mutta lisään, että näin sanoessani korostan, että päivän uutiset ovat jääneet minulta seuraamatta. Jotakin olen menettänyt, mutta tuntuu siltä, etteivät asiat enää koskaan tai ainakaan lähivuosikymmeninä ratkea Euroopassa iloisesti deus ex machina -periaatteella (jota sovellettiin kreikkalaisen näytelmän lopettamiseksi). Mistä sellainen jumala nyt saataisiin? Tai pitäisikö sellaista edes saada? - Ehkä ei. Ei todellakaan pitäisi. Olisi parempi, jos edes suhteellinen rauha säilyisi.

Kuva: Saulus Scholasticus karonkassaan 19.11.2011

Kiitän koulukaveriani Pekkaa, joka laittoi minulle jo toukokuulla hyvät pohjat yllä olevan jutun tekoon. - Jos juttu vaivaa lukijaa, ottakoon hän selvää ja kertokoon, missä määrin Kreikassa on menty Papandreoun aikana parempaan suuntaan. - Totean lopuksi, että nominalismi (individualismi, relativiismi) on ainakin toistaiseksi perinyt voiton myös Suomessa. Sen mukaan "kaikki käy" ja kaikkea on lupa tehdä, mutta on "järkevää" pitää varansa, ettei käry käy. Tämä koskee liike-elämää ja politiikkaa ja urheilua ja valitettavasti myös akateemista menoa. Ihmisyys toteutuu vain nominalistisena eli nimellisenä. Pitää vähän selventää. - Aivan kuin nominalismin mukaan ei ole yhtä kielioppia vaan on yhtä monia "kielioppeja" kuin on ihmisiä, ei ole myöskään yhtä moraalia vaan yhtä monia, siis lukemattomia "moraaleja" kuin on ihmisiäkin tämän ekstreemin individualismin hengessä. Näillä siis mennään. Selvennän tuonnempana lisää.

Ihmisen osa filosofin silmin

Herakleitos kirjoitti kuuluisan teoksen Luonnosta ('Peri fyseos'). Se on säilynyt vain katkelmina, mikä antaa oikeuden itkeä sille, joka ei tässä menossa muuta voi. Kummaa ei ole niinkään se, että Herakleitos saavutti (kuten Lucretius sanoo) "hämärällä esityksellään kirkkaan maineen" vaan se, että antiikissa kulovalkean tavoin levinneen käsityksen mukaan Efeson Herakleitos piti onnen hylkiminä kaikkia ajalliseen maailmaan syntyneitä ja syntyviä olentoja. Verrattomasti onnettomin olisi hänelle ollut ihmisen eksistentiaalinen osa. Aina kun Herakleitos kohtasi lajitoverin, hän puhkesi lohduttomaan itkuun. - Jo eläessään tätä miestä kutsuttiin itkeväksi filosofiksi. Vastakohta oli (edelleen tarinan mukaan) Demokritos, naurava filosofi, joka oli yhtä hymyä ihmistä ajatellessaan ja nauroi riemusta aina ihmisen nähdessään ja meni tätä halaamaan. - Eräät, elleivät itse asiassa hyvin monet, varaavat kuitenkin itkevän filosofin osan Demokritokselle, jolle se ei mielestäni alkuunkaan kuulu. - Antiikissa, toisin kuin länsimaissa, filosofit olivat populaareja hahmoja ja esim. sofistin (siis kuin nykyään konsultin) tulo paikkakunnalle oli suuri mediatapahtuma.

Herakleitos tuli yhtenä antiikin hahmona esille Pirkanmaan tietokirjailijoiden tapaamisessa tiistaina 27.9. 2011. Olimme, Maija-Leena Kallela ja minä, julkaiseet 2010 kolmikielisen kirjan "Ne mainiot helleenit", joka sai jatkoa tarkalleen vuotta myöhemmin (2011). Silloin julki tuli taas kolmikielinen kirja "He tekivät Rooman". Sitä kirjoittamassa oli myös Erkki Palmén Jyväskylästä. - Kreikka suhtautuu Roomaan kuin kulttuuri sivilisaatioon Oswald Spenglerin tarkoittamassa mielessä, mutta ehkä Spengler on väärässä ja me oikeassa. Kreikka- ja Rooma -kirjojen hahmoilla on niin hyvässä kuin pahassakin edustajansa modernissa todellisuudessa, eritoten politiikassa, mutta tuskin niinkään filosofiassa, joka ei, kuten sanoin, ole nykyään populaaria - tai jos filosofia on populaaria, filosofit eivät ole populaareja vaan akateemisia virkamiehiä (mutta lukuisia filosofian harrastajia voidaan totisesti kutsua filosofeiksi. Siitä, itkevätkö he kenties enemmän kuin nauravat, ei ole tietoa saatu eetteriin).

Toisin kuin tarinan Herakleitos, Buddha piti ihmiseksi syntymistä verrattomana etuoikeutena: ihmiselo pysyy ainoana mahdollisuutena kartuttaa karman saldoa. Vain meille on suotu mahdollisuus tehdä täyskäännös oman tietoisuutemme äärimmäisessä syvyydessä [josta Aurelius Augustinus käyttää alentuvaisesti nimitystä abyssus humanae conscientiae - ihmistiedon kuilu]. Vielä nyt ajan vieraat tulevat ja menevät lukemattomissa muodoissa. Mutta kun aika on kypsä, nollataan karma ja saavutetaan vapaus (moksha); vangit murtavat kahleensa ja vapautuvat tekojen maailmasta ja kaikkien surujen lakkaamisesta tulee vihdoin täyttä totta.